Jalkahoito

Jalkahoito on osa henkilökohtaista, kokonaisvaltaista terveydenhoitoa. Oikealla omahoidolla voidaan ehkäistä monia jalkaterien ja alaraajojen ongelmia. Jalkojen omahoidon tulisi olla keskeinen osa ihmisen terveyskäyttäytymistä.

Jalkojen hyvinvointiin kannattaa kiinnittää huomiota jo nuorella iällä. Ennaltaehkäise ongelmat! Oikein leikatut kynnet, jalkahygienia, oikean kokoiset sukat ja kengät edesauttavat jalkojen hyvinvointia. Jalkojen hoidon ammattilainen opastaa ja neuvoo mielellään.

Ikääntymisen mukanaan tuomat muutokset elimistössä ja toimintakyvyssä tekevät jalkojen omahoidosta haasteellisempaa, jolloin ammattilaisen tarjoamat palvelut ovat tarpeen.

Milloin jalkahoitoon?

Jalat on hyvä käydä tarkistuttamassa ammattilaisella säännöllisesti, vähintään kerran vuodessa ja tarvittaessa useammin. Erityisen tärkeää jalkojenhoito on kun sairastaa mm. diabetesta tai reumaa. Näiden aiheuttamat lisäsairaudet (hermosto-, verisuoni- ja sidekudosmuutokset) sekä asentomuutokset altistavat herkemmin erilaisille jalkavammoille.

Kivulias känsä tai syylä, kovettumat, halkeamat kantapäissä, paksuuntuneet kynnet tai sisäänkasvanut kynsi ovat syitä kääntyä ammattilaisen puoleen. Aina ei kuitenkaan tarvitse olla erityistä vaivaa, vaan halu rentoutua on myös hyvä syy tulla jalkahoitoon. Hoidetuilla jaloilla matka jatkuu taas keveämmin askelin ja hyvän olon tunne kohottaa myös mielialaa.

Jalkojen perushoidon lisäksi teen erikoishoitoina sisäänkasvaneen kynnen oikaisuhoitoa sekä syylän hoitoa. Yksilöllisten silikoniortoosien valmistus kuuluu myös palveluvalikoimaan.

Oma “hoitofilosofiani”

Teen tätä työtä terveydenhuollon näkökulmasta. Peruskoulutukseltani olen lähihoitaja (2002) ja Jalkojenhoidon ammattitutkinnon olen suorittanut 2007. Jalkahoitolani on toiminut samassa osoitteessa syksystä 2008 lähtien.

Lähtökohtana jalkojenhoidolle on asiakkaan sen hetkinen tarve. Hoito suunnitellaan yksilöllisesti toiveitasi ja tarpeitasi kuunnellen. Haluan käyttää varatun hoitoajan tehokkaasti jalkojen hoitamiseen ja siksi hoitoon ei sisälly pitkää liottamista tai kynsien lakkaamista. Kynsien lakkaus on toki mahdollista, mikäli asiakas sitä toivoo ja tuo oman lakan mukanaan. Hygieniasyistä hoitolassa ei ole käytössä yhteisiä lakkoja. Huomioi, että mahdollinen lakkaus tehdään varatun ajan puitteissa lyhentäen muun hoidon osuutta.

Hoitotilanteeseen pyrin luomaan rauhallisen tunnelman musiikin soidessa hiljaa taustalla. Asiakkaiden kertomia tarinoita on ihana kuulla, mutta osaan kunnioittaa myös hiljaisuutta. Olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet!

Kynnen oikaisuhoito - Titaanioikaisu

Titaanioikaisu on kivuton ja tehokas menetelmä sisäänkasvaneen tai epämuodostuneen kynnen oikaisemiseksi ja kasvun ohjaamiseksi. Valokomposiitin avulla kynnen pintaan kiinnitetään titaanilanka, joka nostaa kynnen reunoja. Usein paineen tunne häviää heti langan kiinnittämisen jälkeen. Titaanioikaisua ei voida aloittaa, mikäli on akuutti kynsivallintulehdus, vaan tulehdus pitää ensin hoitaa. Hoidon kesto, joka riippuu kynnen kasvusta ja rakenteesta, on yksilöllistä.

Syylän hoito

Syylän hoidossa on käytössä Verrutop-liuos. Verrutop on patentoitu lääkinnällinen tuote. Orgaanisen ja epäorgaanisen hapon avulla saadaan aikaiseksi solunekroosi ja syylän kuivuminen. Hoito toistetaan 7-14 vrk kuluttua ensimmäisestä käsittelystä. Riippuen syylän koosta ja syvyydestä hoitokertoja voidaan joutua toistamaan useamman kerran.

Silikoniortoosi

Yksilölliset silikoniortoosit valmistetaan suoraan asiakkaan jalkaan silikonimassasta. Ortoosi voi olla suojaava tai korjaava. Käytön tavoitteena on estää varpaiden asentopoikkeamien synty, korjata ja oikaista varpaiden asentoja ja vähentää kuormituskipuja.